Sote-uudistukselle murskahaukut – julkistalous kuralle 10 vuodeksi, eikä kaupunkien toimintakykyä paranneta

Sote-uudistus ei kerää faneja Espoon kaupungin johdossa.

Espoolaisopiskelijoiden lainantarve lisääntynyt yli kolmanneksen 10 vuodessa – opintolainan ottajien määrä tuplaantunut

Kelan tilastojen mukaan, espoolaisten opintolainaa ottaneiden määrä on kaksinkertaistunut 10 vuodessa.

Ennakkotiedot Espoon väestönkehityksestä – lähes viidesosa nyt vieraskielisiä, korona lisäsi työttömyyttä lähes 35%

Espoo julkaisi ennakkotietoja tammikuun 2021 väestönkasvutilastoistaan. Niiden mukaan Espoon väkiluku oli tammikuun lopulla 293 300. Vuodessa Espoo on saanut noin 3 300 uutta asukasta. Kaupungin tiedotteen mukaan, vieraskielisten espoolaisten osuus oli tammikuun lopulla noin 53 500, mikä on noin 18,2 prosenttia koko Espoon väestöstä. Kaupunkilaisista työttömänä oli helmikuun lopulla 16 860 henkilöä, joista lomautettuna onJatka lukemista ”Ennakkotiedot Espoon väestönkehityksestä – lähes viidesosa nyt vieraskielisiä, korona lisäsi työttömyyttä lähes 35%”

Vanhusten ja vammaisten sosiaaliajot mullistuivat – taksiammattilaiset huolissaan erityisasiakkaista ja kiristyvästä kilpailusta

Taksiammattilaiset pelkäävät, että sosiaalihuollon ajojen uudistamisessa Espoo meni liiaksi talous edellä. Tilanteesta voi kärsiä yrittäjien lisäksi myös takseilla kulkevat asiakkaat.