Dosentin kynästä: From Finland to the USSR?

Suomalainen yhteiskunta on perustunut vuosisatoja laillisuuteen.

Nyt tilanne on kuitenkin toinen.

Oikeusministeriö on suoraan ja avoimesti kehottanut rikkomaan vaalilakia. Siitäkin huolimatta, että Suomi kertoo virallisesti olevansa ”oikeusvaltio” ja hyppii sormi ojossa tuomitsemassa muita.

Sen kirjeessä vaalilautakunnille todetaan: ”…oikeusministeriö suosittelee, että keskusvaalilautakunnat jättävät tekemättä vaalilain 36-41 ja 43-44 §:n mukaiset toimet…

Ero päätökseen vaalien siirrosta on, että se oli sentään vielä nykyisen (viime vuosina huononnetun) lainsäädännön kirjaimen, vaikka ei hengen mukainen.

Nyt tehtiin ratkaiseva läpimurto: siirrytään avoimeen laittomuuteen.

Ja kyseessä ei ole vain nämä vaalit, vaan myös ennakkotapauksen luonti tulevia vaalimanipulaatiota varten.

Kun kirjeen sisältö äkkiä paljastui, kiirehti oikeusministeriö toimittamaan uuden kirjeen, jossa ei enää suoraan kehotettu rikkomaan lakia suoraan vaan ”käyttämään omaa harkintaa”. Ei ihme, että oikeusministeri Ann-Maja Hendriksson (r) kiirehti tämän jälkeen suoraan sairaslomalle.

Kuten aikaisemmassa blogissa totesin, virkamiehen on aina noudatettava voimassaolevaa lakia. Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Muuten vajoamme ns. laittomuuden yhteiskuntaan… tai kuten tässä todistelen, mahdollisesti vajoamme neuvostolaillisuuteen.

Suomi matkalla Neuvostoliitoksi?

NL:ssa laki palveli NKP:n yksinvaltaa. Puolueen diktatuuria. Kokonaisuuden vaatimukset ratkaisivat eikä yksilön oikeuksilla ollut merkitystä.

Neuvostotyylin parlamentarismi ja puoluesihteerien kesken tehdyt päätökset mahtuvat hyvin samaan pussauskoppiin.
Kuva: Pexels.com

Varhaiset neuvostolaillisuuden asiantuntijat kuten Jevgeni Pašukanis tähdensivät sitä, että laki oli suhteellinen asia, joka perustui talouteen ja hallitsevan luokan etujen puolustamiseen. Pašukanis joutui vuonna 1937 teloitusryhmän eteen – ei siksi, että olisi ymmärtänyt neuvostolaillisuuden väärin – vaan siksi, että hänet havaittiin stalinistisessa terrorissa ”trotskilaiseksi tihutyöntekijäksi”.

Neuvostoliitossa laki oli kuin taikinaa, jota voitiin muotoilla ja tulkita tarpeen mukaan.

Neuvostolaillisuuden toteuttajiksi tulivat suorasukainen syyttäjä Andrei Januarjevitš Vyšinski, joka oli sitä mieltä, että ”oma tunnustus on todisteiden tsaaritar” ja stalinistinen turvallisuusministeri Lavrenti Berija, jonka mukaan yksi yö hänen tyrmässään ja ”käsittelyssään” riitti siihen, että aamulla ihminen tunnustaisi olevansa Englannin kuningas.

Laki Neuvostoliitossa ja Venäjällä on ollut ja on tavallisten ihmisten mielikuvissa ihmisten vihollinen ja vallanpitäjien työkalu. Lakia inhotaan ja halveksitaan. Sankari on se, joka kykenee puolustamaan itseään ja läheisiään lakia vastaan tai kiertämään sitä.

Neuvostoliittolainen parlamentarismi – kumileimasin

Neuvostoliitossa oli muodollisesti ylin valta sen kaksikamarisella parlamentilla, Korkeimmalla Neuvostolla. Mutta tosiasiallinen ylin päätösvalta oli NKP:n keskuskomitean politbyroolla ja sen pääsihteerillä.

Kun päätökset oli tehty politbyroon, eli suomalaisittain väännettynä puoluesihteerikokouksen, toimesta, olivat ne heti valmiita käytettäväksi.

Kunnon byrokraatit eivät jääneet odottamaan, milloin harvoin kokoontuva Korkein Neuvosto ehti tehdä yksimielisen päätöksensä raikuvien aplodien kera, jolloin siitä tuli oikeasti lainmukainen.

Korkein Neuvosto teki kumileimasimena vain akklamaatiota, eikä oikeita päätöksiä.

Tällaiseksi jälkikäteiseksi kumileimasimeksi ollaan siirtämässä nyt myös Suomen eduskuntaa.

Sen pitää tehdä akklamaatioita eikä päättää mistään.

Laki on Suomessa varjellut maata

Tunnustan, että pelkään suomalaisen yhteiskunnan olevan vajoamassa neuvostolaisuuteen.

Nykyinen Suomen hallitus näyttää kulkevan neuvostolaisuuden teitä.

Suomalainen yhteiskunta puolusti itseään laillisuuden periaatteeseen nojaten autonomian viimeisinä vuosina. Samoin Lapuan liikkeen vuosina demokratiaa puolustavat voimat perustelivat aina toimintaansa ”laillisuuden näkökulmasta”. Lapuan liikkeen riehujat joutuivat selittelemään, että ”he rikkovat lain kirjainta, mutta ei sen henkeä”. Se ei suomalaisiin vedonnut. Me suomalaiset kunnioitamme lakia.

Samoin vaaran vuosina, toisen maailmansodan jälkeen suomalainen yhteiskunta selvisi muun muassa virkakoneiston lahjomattomuuden, suoraselkäisyyden ja laillisuuden periaatteen takia. Kommunistifanaatikkojen yritys vyöryttää yhteiskuntaa sisäasianministeriön ja Valpon avulla ei onnistunut. Laki esti sen. Poliittisesti tietysti presidentti J.K.Paasikiven laillisuuslinja ja silloisten sosiaalidemokraattien isänmaallisuus, kuten esimerkiksi Väinö Tanner, olivat ratkaisevia tekijöitä.

Ei edes ”rähmälläänolon” ja suomettumisen huippuvuosina pyritty rikkomaan lain kirjainta. Poikkeuslaki Urho Kekkosen valitsemiseksi vuonna 1973 oli kyllä ”poliittinen smuglaus”, kuten tämä meidän 2021 kuntavaalien siirto, mutta siinä – toisin kuin nyt – ei rikottu lakia suoraan. Se ajettiin läpi eduskunnan 5/6 enemmistöllä, kuten kuuluu ja siinä nähtiin iso vaiva tämän muodollisuuden täyttämisessä. Sitähän varten piti saada aikaan repeämä poikkeuslakia vastustavan SMP:n riveissä.

Ja kaikki tehtiin riittävän ajoissa laillisuuden kannalta.

Lakia ei muodollisesti rikottu.

Nyt rikotaan.

Suomi matkalla neuvostobarbariaan?

Tämän pitkän johdannon jälkeen totean perustellusti, että suomalainen yhteiskunta on nyt suuressa vaarassa. Sen laillisuuden traditio on uhattuna.

Hirmuisinta on se, että nykyinen hallitus näyttää pyrkivän horjuttamaan laillisuuden periaatetta. Kyseessä on koko yhteiskuntajärjestystä ja lakia uhkaava hanke.

Erityisesti, koska silmiinpistävästi ei edes yritetä noudattaa laillisuutta. Tämä panee epäilemään, että nimenomaan halutaan ennakkotapaus myöhempää käyttöä varten.

Ei olisi ollut kovin vaikeaa ryhtyä nykyiseen operaatioon viikkoa tai kahta aikaisemmin, varsinkin kun koronaluvut olivat jo silloin samanlaiset kuin nyt, eli ainakin yhtä hyvä veruke. Mutta kun ei viitsitty.

Ehdokaslistojen hyväksyntä lakimääräisenä päivämääränä on lain itsensä vaatimus ja sen jälkeen ei voi niitä millään muuttaa, ei edes kuolemantapauksissa. Mutta nyt niitä sitten vielä voidaan muuttaa.

Koska olen vannonut sotilasvalan niin tuon tämän hankkeen nyt viranomaisten tiettäväksi.

”…minä tahdon kaikkialla ja kaikissa tilanteissa, rauhan ja sodan aikana puolustaa isänmaani koskemattomuutta, sen laillista valtiojärjestystä sekä valtakunnan laillista esivaltaa. Jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä laillisen esivallan kukistamiseksi tai maan valtiojärjestyksen kumoamiseksi, tahdon sen viipymättä viranomaisille ilmoittaa…”

Tieto on nyt täten välitetty viranomaisille.

Vastuu on heillä.

Dosentin kynästä -palsta on Helsingin yliopiston dosentti, perussuomalaisten varakansanedustaja ja median moniottelija Arto Luukkasen säännöllisen epäsäännollinen kolumnipalsta Espoon Uutisvirrassa.

Toimitus vastaanottaa ja julkaisee mielipidekirjoituksia ja poliittisia julkilausumia koko politiikan sateenkaaren alta erittäin mielellään. Toimituksemme sähköpostiosoite löytyy osoitteesta toimitus@espoonuutisvirta.fi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: