Dosentin kynästä: Rakkauspuhe suomalaiselle demokratialle

Esitän seuraavaksi vilpittömän rakkauspuheeni suomalaiselle demokratialle.

Ensiksi, paljastan tässä aluksi, että perussuomalaisilla ei ole yhtään poliittista vihollista.

Ei yhtään.

Me tarvitsemme kaikkia puolueita yhteistyöhön paremman Suomen puolesta. Kaikkia tarvitaan: niin demareita, kokkareita, ja jopa vihreitä vaikka heillä on joskus niin kummallisia ideoita. 

Meidän ainoa vihollisisemme on poliittinen apatia, joka ajaa ihmiset välinpitämättömyyteen ja masennukseen. Apatia vie uskon siltä, että kannattaa äänestää ja muuttaa maailmaa demokraattisin keinoin. Miksi sanon näin: siksi kun meidän puolueessamme sihisee vielä kansanvallan hiiva. Se tarkoittaa sitä, että demokratian hengen mukaisesti tarvitaan muitakin. 

Toiseksi ulotan rakkauttani tässä myös henkilökohtaisesti muihin puolueisiin. 

Totean se, että Dan Koivulaakso, Oula Silvennoinen, Emma Kari ovat kaikkine vihreine ja vassarikumppaneineen harmittomia hahmoja.  

Perustelen tätä kantaani.

Taistolaisuus toistuu sukupolvesta toiseen eri ilmiasuissa

Vihreiden ja vasemmistoliiton luokka- ja ympäristömeuhkaus on demokratian kannalta suhteellisen harmitonta. Kansalaisten enemmistö kykenee laittamaan heidät aina kuriin ja Herran nuhteeseen. Samoin näiden saarnaama ns. ”pahisviha” on vain osoitus nuorelle sukupolvelle ominaisesta halusta ärsyttää porvaria (épater les bourgeois).  

Oman pohdintani mukaan rodun, värin, sukupuolen, kielen, uskonnon, poliittisen tai muuhun mielipiteen ym. pohjalta tapahtuva ihmisten intersektionaalisen lokerointi ja siihen liittyvä aggression lietsonta on jonkinlainen myöhäinen puberteettitapahtuma. Se on tämän ajan taistolaisuutta – aika hoitaa tämän ongelman. En usko, että 10 vuoden päästä me edes ajattelemme näitä asioita.

Tämä öyhötys on käsittääkseni harmitonta kasvuprosessia eikä tämä post-moderni nuorisorälläkkä yleensä johda mihinkään. Näille ihmisille kelpaa mielihyvin mammona ja asema sekä turvallinen yhteiskunta auton ja kesämökin kanssa. Kunhan saa vain protestoida Twitterissä ja katsella elonkapinaa turvallisesti televisiossa.

Vielä kerran – harmitonta.  

Ilman väkivaltaa lähinnä viihdyttäviä poliittisia ilmiöitä

Tässä on pohjalla historian syvä opetus: mikäli ”aggressiopuolueen” takana ei ole silmitöntä väkivaltaa, ei heidän ideologiansakkaan leviä kovin laajalle. Se ei kestä arjen vakavia haasteita tai enemmistön terveen järjen vaatimuksia. Kansa sen hyväksyy osana herrasväen kasvamisprosessia. Rikkaiden perheiden lapsethan ne yleensä käyvät kuuminta luokkataistelua hyvistä asuntoalueista käsin ja iskit ajavat heidät mersuillaan miekkareihin.

Menneisyydestä voimme oppia, että viher-vasemmistolainen öyhötys, luokkavihaa tihkuva propaganda tai raivoisa päällehuutaminen ei ole koskaan selvinnyt järkevän enemmistön käsittelyssä. Vaaleissa heidät on aina arvioitu vähäisiksi ja nämä puolueet ovat lojuneet marginaalissa. Takiaisina kyllä mutta demokratian kannalta tarpeellisina äänekkäinä pikkupuolueina. 

Se, että heillä on nyt hitunen valtaa, johtuu siitä, että heidät on nostettu niskasta – kuin kissanpojat hallitukseen. Jonkinlaisiksi eläviksi ”torpeedoiksi”. Isompi ja vakavampi puolue tarvitsee tällaisia pikkupelureita ajamaan läpi epäsuosittuja ideologistisia älyttömyyksiä.

Kepu – tuttu silmänkääntäjä

Myös kepu on harmiton. Kepulaisten propagandaa kuunnellessa on vähän samanlainen olo kuin tivolin taikurinteltassa. Ensin maksat 2 euroa ja sitten sinua hämätään yksinkertaisilla jekuilla. Teltasta kömpiessä kuitenkin hekottelet kun tajuat tempun. Vanhasen vakuuttelut eduskunnassa tai Kurvisen ärinä bensanhinnan puolesta on siksi otettava yhtä vakavasti kuin taikatemput lastenjuhlassa. Suomalaiset ovat tottuneet tähän.

On kuitenkin poliittisia suuntia, jotka eivät ole niin suloisia ja harmittomia kuin nämä. Käsittelen nyt näitä isänmaalle paljon vaarallisimpia ilmiöitä.

Siirryn nyt rakkauspuheesta kriittiseen puheeseen.

Globalisti-muka-konservatiivit

Suomelle todella vaaralliset poliittiset voimat väijyvät muualla.  

Isänmaalle kaikkein pelottavin voima piilee globaalin ideologian puolesta taistelevissa hahmoissa, joiden konservatiivisuus on lähinnä vain iskusana. Heidän puoluekantansa voi vaihdella.

Käytän tässä heistä määritelmää: ”globalisti-muka-konservatiivit”

Tämän henkisesti eksyksissä olevan ja omasta itsestä vierautuneen olemassaolon ajattelun lähtökohtana on ääretön narsismi, joka näkee oman itsen koko maailmankaikkeuden napana. Perhe, suku, kansakunta ovat näille ihmisille instrumentteja ja välineitä oman nautinnon saamiseksi.

Hyvänä esimerkkinä tästä on nuoren 19-vuotiaan, sittemmin Kiinan kommunistipuolueen johtajaksi nousseen Mao Tše Tungin ajatukset, kun hän kirjoitti kommentteja saksalaisen filosofin Friedrich Paulsenin teokseen ”System der Ethik”.

Maon mukaan ”…moraalisuutta ei tarvitse määritellä suhteessa toisiin…minunkaltaiseni ihmiset haluavat tyydyttää omat toiveemme kokonaan ja niin tehdessämme meidän moraalikoodimme ovat automaattisesti kaikkein korkeimmat. Tietenkin maailmassa on ihmisiä ja esineitä, mutta ne ovat siellä vain minua varten…”. Maon mukaan suuret sankarit olivat vapaita tyydyttämään itseään. ”…heidän valtavan voimakas minänsä pyyhkäisee tieltään kaiken heidän luonteeseensa kuulumattoman, kuten rajoitukset ja hillinnän…

Näille nano-komissaareille ja ihqu-syyttäjille ei tarvita Brysselistä tulevia ukaaseja tai tarkkoja määräyksiä. He toimivat virkamiehinä ja poliitikkoina omalakisesti ja itsenäisesti demokratiaa, kansallisia valtioita ja niiden rakenteita vastaan – niitä halveksuen.

Päinvastoin kuin esimerkiksi Helsingin pormestarikisaan ilmoittautuneet kokoomuksen Juhana Vartiainen tai ”melkein-hyvä-Kokoomuksen” Keijo Kaarisade, nämä eivät halua toimia reilusti politiikan ytimessä vaan päätöksenteon renkeinä – taustalla ja kulisseissa. Siellä ei tarvita selittää asioita kansalaisille tai antaa lausuntoja medialle. Jostain syystä he välttelevät julkisuutta kuin vampyyrit auringonpaistetta. Demokratian perussanoma enemmistön vallasta on näille kauhistus.  

Matematiikka, luvut ja faktat ovat toissijaisia – ”kokonaisnäkemyksen” edessä

Globalisti-muka-konservatiiville esimerkiksi huhtikuun vaalien siirto ei siksi ollut perustuslaillinen ongelma. Heille mikään asia ei ole periaatteellinen. Kun ei ole periaatteita, ei niitä vastaan voi rikkoa. Demokratiaa ei vahingoitettu, kun sitä ei arvosteta.  

Jos otetaan uudelleen esimerkiksi tämä vaalien siirto, niin tähän ”globalistiseen-muka-konservatiivisuuteen” sopii hyvin ajatus siitä, että ”vaalien siirtäminen on raskas epäonnistuminen oikeusministeriöltä ja hallitukselta” – kaikki kuitenkin käy.

Heille käy kaikki – ja siksi he ovat niin vaarallisia.

Faktat, matematiikka, luvut, demokratia tai enemmistön valta on näille tahoille täysin yhdentekevää. Mukaillakseni ranskalaista valtiomiestä ja filosofia Louis Gabriel Ambroise de Bonald’ia; tässä ajattelussa ”totuuden kriteerio ei ole yksityisen järjessä vaan vuosisatojen ajan kerätyssä kokemuksessa” – kokonaisjärjessä.

Näin esimerkiksi THL:n ”akuankka-mallinnukset” koronan leviämisestä eivät olleet syy vaalien lykkäämisestä vaan päätökseen tultiin ”kokonaisarvion” kautta.

Selkosuomeksi: salaperäisen kokonaisarvion taustalla on halu pelastaa eräs poliittinen puolue, joka on nyt poliittisen romahduksen edessä.

Mikäli sitä ei pelasteta hinnalla millä hyvänsä, on edessä vallan menetys.

Yksinkertaista. Aivan sama juttu kuin Myanmarissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: