Lukijan kynästä: Koditonkin on ihminen

Korona-aika on tuonut omat haasteensa kodittomien käytännön arkeen.

Tuttuni kertoi minulle ruohonjuuritason toiminnasta, kuinka asumisyksiköt häätävät koronapositiiviset ulos jo aamukuudelta ja koska heillä ei ole kotia, he hakeutuvat metroihin, ostoskeskuksiin ja julkisiin tiloihin pyörimään.

Helsingin kodittomilla on vain muutama vaihtoehto hätämajoitukseen. Hietaniemen palvelukeskus, Alppikadun Alppikulma sekä Vallilan Hirudo. Näistä viimeinen on tarkoitettu laittomasti maassa oleville paperittomille ulkomaalaisille.

Alppikulmassa ja Hietaniemessä asuu paljon vapautuneita vankeja, joista osa on kuuleman mukaan äärimmäisen aggressiivisia sekakäyttäjiä, jatkuvaa väkivaltaa, jopa henkirikoksia. Kännykät varastetaan ja jopa kengät jalasta. Turvallisuudesta vastaa Alppikulmassa eläkeiässä oleva nainen yksinään.

Koditon valitsee ennemmin vaikka kadun ja toivoo, että joko ambulanssi tai poliisi poimii jossain vaiheessa mukaansa, kun makaa keskellä Mannerheimintietä hypotermiassa. Kykenevämmät rikollisen mielenlaadun omaavat ja fyysisesti kunnossa olevat tekevät murtoja, joista saaduilla rahoilla menevät hotelliin.

Osa varastaa autoja ja nukkuu niissä: auto käynnissä, lämppärit päällä. 70-luvulla oli yleistä, että jotkut asunnottomat särkivät ikkunat ruokakaupoista ja jäivät sinne syömään ja juomaan ja odottamaan poliisia. Sen kun toisti tarpeeksi monta kertaa niin lopulta pääsi vankilaan lämpimään, missä oli sänky ja kolme ateriaa ja siitä siis vielä maksettiin viinarahat kesäksi, kun keväällä vapautui.

Voiko hullumpaa politiikkaa enää harrastaa? Suomi on nyt 50 vuotta kohdellut omiaan törkeällä tavalla.

Pia Polviander
Itsekin kahdesti kodittomana
piapolviander@gmail.com


Lukijan kynästä -palsta toimii Espoon Uutisvirran lukijakirjepalstana. Kirjoitukset eivät edusta lehden virallista kantaa millään tasolla.

Mikäli sinulla siis on enemmän tai vähemmän painavaa asiaa Espoosta, haluamme kuulla sinusta! Laita viestiä sähköpostilla osoitteeseen toimitus@espoonuutisvirta.fi!

Toimitus pidättää oikeuden päättää mitä kirjoituksia julkaisemme ja mitä emme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: