Espoon Vihreillä kevyt johto ehdokashankinnassa – neljä suurta puoluetta uskovat saavansa listat täyteen

Kuntavaalien ehdokashankinta käy kuumana, sillä ehdokaslistat lyödään lukkoon 9.3.2021 ja Espoossa kunkin puolueen listalle mahtuu enimmillään 112 nimeä. Espoon valtuustoon valitaan 75 kaupunginvaltuutettua.

Espoon Uutisvirta otti yhteyttä neljän suurimman espoolaispuolueen puheenjohtajistoihin ja selvitti, että ehdokashankinta etenee Kokoomuksen, Vihreiden, Sosiaalidemokraattien ja Perussuomalaisten osalta aivan tasalukemissa.

Kokoomuksella listalla 85 varmaa

— Ehdokashankinta on minusta sujunut yllättävän hyvin, ottaen huomioon 
koronan vaikutukset tapahtumien pitämiseen, kertoo Espoon Kokoomuksen puheenjohtaja Janne Tähtikunnas.

Tällä hetkellä Kokoomuksella on listoillaan 85 varmistettua nimeä ja Tähtikangas uskoo täyteen 112 ehdokkaan listaan.

— Ikähaitari nimetyillä ehdokkaillamme on 18 – 75 vuotta, Tähtikunnas kertoo kuntavaaliehdokkaistaan.

Puolue tähtää sukupuolten tasajakoon. Tähtikunnas arvioi, että toistaiseksi varmistetuista Kokoomuksen ehdokkaista noin 55 prosenttia on miehiä.

Kokoomus saavutti vuoden 2017 vaaleissa 33,7 prosentin ääniosuuden ja sai 26 paikkaa valtuustoon.

Espoon ehdokaslistoille mahtuu 112 ehdokasta. Kuvituskuva.
Kuva: Ketut Subiyanto / Pexels.com

Vihreillä ehdolle lupautuneita ”satakunta”

Espoon Vihreiden puheenjohtaja Antti Bruni myhäilee tyytyväisenä – hän kertoo, että Vihreiden listalle on lupautunut jo satakunta henkilöä, joista Brunin mukaan on julkistettu noin 80 kappaletta.

— Mukaan toki mahtuu vielä, mutta ehdokaslista täyttyy hyvää vauhtia ja tavoitteena on luonnollisesti täysi lista, Bruni kannustaa.

Bruni kertoo ehdokkaidensa edustavan koko Espoota maantieteellisesti ja elämäntilanteellisesti. Listalta löytyy Brunin mukaan eri alojen ammattilaisia bussikuskista tohtoreihin ja ehdokkaiden ikähaitari venyy välille 18 – 76.

— Ensikertalaisia on mukana myös kiitettävän paljon, toki löytyy myös politiikan kokeneita konkareita, sillä mukana on neljä espoolaista vihreää kansanedustajaa ja kymmenen nykyistä valtuutettua, Bruni sanoo.

Vihreät saivat vuonna 2017 Espoossa 22,3 prosenttia äänistä ja 17 paikkaa valtuustoon.

Demareilla mukana paljon ensikertalaisia

— Ehdokasmäärä on meillä noin 80 ja monet pohtivat ja kyselevät vielä, kertoo Espoon Sosiaalidemokraattisen kunnallisyhdistyksen puheenjohtaja Mika Hentunen.

Korona aiheuttaa omat haasteensa myös Espoon taloudelle.
Tuleva valtuusto joutunee taloudellisten valintojen äärelle. Kuvituskuva.

Kuva: Pixabay / Pexels.com

Hentusen mukaan SDP:n ehdokashankinta on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa ja tulosta on saatu. SDP on saamassa ehdolle runsaasti ensikertalaisia ja Hentusen mukaan demariehdokkaiden sukupuolijakauma on melko tasainen.

— Ehdokkaidemme ikäjakauma on laaja, kaksikymppisistä kahdeksankymppisiin elämän eri alueilta, Hentunen kertoo demariehdokkaiden koostumuksesta.

Vuonna 2017 SDP sai Espoossa 12,5 prosentin kannatuksen ja 10 valtuustopaikkaa.

Perussuomalaisilla käynnissä nuorennusleikkaus

Espoon Perussuomalaiset lähtevät kuntavaaleihin mielenkiintoisesta tilanteesta, kun edellisvaalien kolme suurinta ääniharavaa loikkasi ryhmästä kesällä 2017.

Puheenjohtaja Paavo Määttä näkee kärjen poistumisen kuitenkin mahdollisuutena. Määttä sanoo, että puolueella on riveissään lukuisia 18 – 22 -vuotiaita ehdokkaita ja gallup-kärjessä seilaavassa puolueessa on nyt tilaa nousta pinnalle.

— Ehdokkaiden keski-ikää en osaa sanoa, mutta naisehdokkaiden määrä kasvaa edellisistä kuntavaaleista, Listan vanhin ehdokas tulee todennäköisesti olemaan Espoossa 77-vuotias, Määttä sanoo.

Toistaiseksi Perussuomalaiset on saanut varmistettua listalle yhteensä 81 nimeä. Määttä uskoo puolueen saavan ehdokaslistan täyteen.

Perussuomalaiset saavuttivat vuoden 2017 vaaleissa 9,8 prosentin kannatuksen, jolla lohkesi 7 valtuustopaikkaa.

2 vastausta artikkeliin “Espoon Vihreillä kevyt johto ehdokashankinnassa – neljä suurta puoluetta uskovat saavansa listat täyteen

  1. Erinomainen artikkeli. Kuukauppi sanoi asiat juuri niin kuin ne kentällä nähdään.
    Nim.merk.
    ”32-vuotta taksia Espoossa ajanut kuljettaja”

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: